tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Sinitiainen poseeraa

Sinitiainen - Parus caeruleus

Sinitiainen on alkujaan keskieurooppalainen, lehtimetsien lintulaji. Suomessa sinitiaista on tavattu 1850-luvulta alkaen. Laji levisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Länsi- ja Etelä-Suomeen. Keski-Suomessa ensimmäinen havainto on vuodelta 1928, mutta vielä 1970-luvulla laji oli siellä harvalukuinen.
Pohjoisemmassa Suomessa sinitiainen on edelleen varsin harvinainen lintu. Osa kannasta muuttaa talveksi pois.

Sinitiainen on Satakunnan maakuntalintu.

(Lähteet: 1, 2)

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Harakka vierailulla

Harakka kävi katsastamassa paikan menyyn. Ilmeisen tyytymättömänä antiin viskeli nokallaan ruokakuppia ympäri pihaa. Välillä tyytyi vain nojailemaan pyrstöönsä rinta rottingilla.

perjantaina, helmikuuta 10, 2006

"Harakat"

Tehtävä: Etsi kuvasta kaksi harakkaa.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

Keltasirkku

Keltasirkkukoiraan väritys pääsee oikeuksiinsa ilta-auringon luodessa varjojaan keväiselle hangelle.

Tiukka rajaaminen ei välttämättä tee kuvasta parempaa, sillä samalla kuvan antama informaatio vähenee. Yllä olevaa kuvaa olen rajannut vain hieman.Täällä kuvasta tiukemmin rajattu versio.

PS. Loin tuon uuden sivun, johon heittelen sekalaisia ylijäämäkuvia. Samasta ja yhdestä lajista tulee usein runsaastikin kuvia, joita ei toiston välttämiseksi ole järkevää julkaista täällä etusivulla, joten laittelen niitä tuonne kakkossivulle. - Linkki sivulle tuossa sivubaarissa.

lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Talitiaisia


Yllä pari kuvaa päivän noin kolmestasadasta melkein onnistuneesta otoksesta.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Smooltookia

- Kyllä on tässä paikassa köyhät sapuskat!
- Älä muuta viserrä.